Nyt voi sanoa että tänään oli yksi elämäni rankimmista päivistä, eli äidin hautajaiset. Siunaustilaisuus oli hieno ja muistotilaisuus sen jälkeen rento. Kaikki meni niin kuin pitikin. Mutta nyt voin rehellisesti sanoa että onneksi on kaikki ohitse. En varmaan olisi jaksanut enempää.

On tietysti vielä perunkirjoitus ja äidin tavaroiden setviminen, mutta siitä taidan selvitä paremmin. Ja saadaan isänkin elämä ja oleminen omiin uomiinsa ja arki pyörimään omalla painollaan.

Ei kipua, ei vaivaa enää,

olet saapunut rannalle

Rauhan maan.

Muistoissa - vaikka nyt poissa,

tulet kanssamme kulkemaan.

EDIT: kaikille muistaneille kiitokset ja etähalit ovat olleet todellakin tarpeen.